Perkko Oy ulkoisti markkinointinsa ja kasvatti liiketoimintaansa
Referenssit \ Perkko Oy ulkoisti markkinointinsa ja kasvatti liiketoimintaansa
On aloja, joilla kilpailu on kovaa – ja kenties tavallistakin kovempaa. Tällöin orgaaninen näkyvyys verkossa ei enää riitä, vaan tarvitaan kohdennettua digimarkkinointia. Kun yrityksillä ei ole omaa markkinoinnin osastoa tai digimarkkinoinnin osaamista, tarvitaan apukäsiä.
“Kubla pitää meistä huolta samalla tavalla kuin me täällä Perkolla pidetään meidän asiakkaista huolta”, summaa Perkko ICT:n myyntijohtaja Marco Lindqvist.
“Aiempi kollegani meni aikoinaan Kublalle töihin. Sitä kautta sitten kuulin Kublasta, ja sovittiin tärskyt. Meillä alkoi kuitenkin olla tarve Kublan tarjoamille palveluille. Siitä se tarina sitten lähti.”
“Kilpailu meidän alalla on kovaa, ja Perkko ICT haluaa tietysti oman siivunsa siitä olemassa olevasta markkinasta”, pohtii Lindqvist.
“Tuloksia on saatu, vaikka sitäkin voidaan mitata tietysti monella tavalla. Liidejä on tullut, ja senkin näen tuloksena – oli se sitten hyvä tai huono – että meidät on noteerattu markkinoilla ja kilpailijatkin ovat huomanneet Perkko ICT:n olemassaolon”, hymähtää myyntijohtaja.
Asiakkaan on ymmärrettävä, mitä hänelle ollaan tarjoamassa
“Kubla pitää asiakkaistaan huolta. Se oli itse asiassa sellainen asia, joka oli eräänlainen vaatimus yhteistyökumppania etsittäessä”, kertoo Lindqvist.
“Halusimme kumppanin, joka auttaa ja on tukena ja oikeasti hoitaa meitä. Me keskitymme omaan liiketoimintaamme ja he ovat siinä rinnalla auttamassa meitä omalla kentällään. Meitä on kyllä pidettykin kuin kukkaa kämmenellä”, sanoo Lindqvist selvästi tyytyväisenä.
Myyntijohtaja toteaa, että yhteistyö Kublan kanssa on äärettömän hyvin toimiva. Aina on selvää, milloin seuraavan kerran tavataan ja katsotaan uudet kampanjat. Katsotaan yhdessä kampanjoiden toimivuus ja niiden mahdollinen kehittäminen.
“Vastaan paljon monesta muustakin Perkko ICT:n puolella, joten tämä on ollut helppo tapa toimia – ja se helppous on tässä juurikin paras asia meille”, Lindqvist iloitsee.
“On paljon tuotteita ja palveluita, joita ei esimerkiksi kaksi vuotta sitten juuri myyty. Nyt niitä myydään lähes päivittäin, mikä kertoo selvästi Kublan onnistumisesta. Olemme saaneet kehitettyä ja kasvatettua liiketoimintaa.”
Kasvun lisäksi Lindqvist mainitsee Kublan tavan puhua markkinoinnista ja eri teemoista yleensä.
“Suosittelen ehdottomasti Kublaa! Tärkeintä oli se, että he osasivat puhua asiakkaan kielellä markkinoinnista. En ollut tuolloin yhtä ammattilainen kuin nyt. Kubla osasi esittää asiat ymmärrettävästi ja on oikeasti asiakkaan apuna.”
Tyypillinen asiakkaamme saa hyviä tuloksia ja viihtyy kanssamme pitkään. Tuloksellinen tekeminen onkin kaiken tekemisemme keskiössä ja teemme kaikkemme, jotta markkinointinne tulokset paranevat kerta toisensa jälkeen.