Kublan johtama systemaattinen ja monikanavainen markkinointi rikkoi Lasitehtaan ennätyksiä
Kublan ja Lasitehtaan tiivis ja jatkuva yhteistyö varmistaa, että tuloksia tulee.
Lasitehdas tekee nyt 52% enemmän kauppaa digimarkkinoinnin ansiosta.
Lasitehdas on pieni, mutta nopeasti kasvava yritys Emäsalosta. Lasitehdas tekee kaikkea lasista, valikoimaan kuuluvat niin lasikaiteet, saunanovet, pöytälevyt kuin liukuovetkin ja paljon muuta. Yritys on viime vuodet kasvanut tasaisesti ja kasvua on koko ajan tuettu luotettavan markkinointikumppanin eli tietenkin Kublan kanssa. Menestyksekkään tekemisen takana on jatkuvan yhteistyön malli.
Kuukausipalaverissa tarkistetaan tulokset
Jo yhteistyön aluksi todettiin, että Lasitehtaan kasvutavoitteita tukee parhaiten pitkäjänteinen yhteistyö. Näin muutaman yksittäisen markkinointikampanjan sijaan tehdään jatkuvasti hyvää perustekemistä, joka takaa Lasitehtaalle jatkuvasti kauppaa. Samalla kampanjoita voidaan koko ajan optimoida yhä paremmiksi.
Yhteistyöhön kuuluvat tapaamiset ja puhelut eivät kuitenkaan saa viedä liikaa Lasitehtaan aikaa, siksi Kublan kanssa palaveerataan kerran kuussa. Silloin Kubla kertoo, mitä tuloksia on saanut aikaan, ja sovitaan seuraavista askeleista.
Somesta kolme kertaa enemmän liikennettä sivustolle
Vuosien yhteistyön tuloksena Lasitehdas markkinoi nyt Googlessa (SEM) ja sosiaalisen median kanavissa. Markkinoinnin analytiikka on laitettu kuntoon ja Lasitehtaan Instagram-tilin inspiroivia sisustuskuvia seuraa yli 4 300 ihmistä. Suurimpia onnistumisia on ollut Facebookista saatujen kävijöiden määrä verkkosivuille. Yhteistyön aikana se on liki kolminkertaistunut!
Yhteistyön aikana Lasitehtaan liikevaihto on koko ajan kasvanut ja sitä myötä myös markkinointiin on voitu laittaa lisää rahaa. Tällä hetkellä Kubla tekee some-mainontaa, hakukonemainontaa sekä uudelleenmarkkinointia (remarketing) Lasitehtaalle Suomen lisäksi Ruotsiin, Alankomaihin sekä Ranskaan.
Digimarkkinoinnin kautta 52% enemmän kauppaa
Digimarkkinoinnin tuottamaa kauppaa pystytään mittaamaan aukottomasti. Analytiikasta nähdään, mistä markkinointikanavasta ja mistä kampanjasta kävijät tulivat sivustolle ja mitä he sivustolla tekivät. Näin Kubla on pystynyt todentamaan yhteistyön tuottavuutta. Kublan kampanjoiden ansiosta Lasitehdas tekee nyt 52% enemmän kauppaa.
“Kubla on tukenut omalla osaamisellaan loistavasti Lasitehtaan kasvua. Avoimen kommunikaation ansiosta yhteistyö on ollut helppoa ja tehokasta”, sanoo Mikko Hosiokoski, Lasitehtaan toimitusjohtaja.