Google uudelleenmarkkinointi on tehokasta verkkomainontaa. Uudelleenmarkkinointi Googlessa tarkoittaa sitä, että Google näyttää kohdistettuja mainoksia käyttäjille, jotka ovat jo käyneet sivustollasi ja näin he voivat löytää sivuille uudelleen. Aiemmat kävijät siis näkevät mainokset, kun he esimerkiksi selaavat verkkoa tai katsovat YouTube-videoita, ja näin innostuvat palaamaan uudestaan sivustolle. Uudelleenmarkkinoinnin avulla pystyt muistuttamaan potentiaalisia asiakkaita yrityksesi olemassaolosta heidän poistuttua sivuiltasi.
Yksi uudelleenmarkkinoinnin käyttötarkoituksista on tunnettuuden kasvattaminen. Uudelleenmarkkinoimalla pystyt saamaan laajan kohdeyleisön ja pystyt nostamaan yrityksesi uusien asiakkaiden tietoisuuteen. Pystyt nostamaan kauppa tapahtumien määrää omilla sivuillasi. Uudelleenmarkkinoinnilla lisäät myös mahdollisuuksia uusien asiakkaiden innostumisesta yrityksestäsi ja voit laatia suurempia kohderyhmiä. Uudelleenmarkkinoinnissa kannattaa aina asettaa selkeät tavoitteet, eli miksi teet uudelleenmarkkinointia ja mitä tällä koitat saavuttaa.
Uudelleenmarkkinoinnissa pystyt hyvin ajoittamaan kohdistamisen. Voit näyttää mainoksiasi yrityksesi kanssa aiemmin tekemisissä olleille käyttäjille juuri silloin, kun he tekevät hakuja muualla. Vaikka he selaavat muita sivustoja, kasvatat yrityksesi näkyvyyttä, lisäät tunnettavuutta kohdeyleisösi keskuudessa, luot luottamusta ja nostat todennäköisyyttä, että he tulevat asiakkaiksi. Luomalla uudelleenmarkkinointi luetteloita voit kohdistaa mainonnan myös tietyille käyttäjäryhmille. Uudelleenmarkkinoidessasi Googlella sinulla on laaja tavoittavuus. Pystyt tavoittamaan valitsemasi ryhmän verkkosivuston ja mobiilisovelluksen kautta kaikilla laitteilla.
Googlella on tehokas hinnoittelu uudelleenmarkkinointi kampanjoissa. Sielä on myös helppo luoda mainoksia koska voit myös hyödyntää Googlen tarjoamaa maksutonta mainosgalleriaa. Pystyt myös tekemään erilaisia kampanjatilastoja. Saat erilaisia raportteja joista näet, miten tehokkaita kampanjasi ovat, missä mainoksesi näkyvät ja paljonko ne maksavat.
Uudelleenmarkkinointi Googlessa on tehokasta. Mainoksilla on paljon korkeammat napsautus suhteet ja tulosprosentit kuin tyypillisillä näyttömainoksilla. Näet vielä paremmat tulosprosentit, kun aloitat uudelleenmarkkinointikampanjoiden yhdistämisen muihin kohdistus menetelmiin, kuten kohderyhmään perustuvaan kohdistamiseen ja yksilöiden kohdistamiseen dynaamisesti tuotteisiin, joita he ovat katsoneet sivustollasi.
Haluatko mainostaa yritystäsi Googlessa tai saada tehot irti nykyisestä Google-tekemisestä?
Ensimmäinen askel uudelleenmarkkinointiin on tietojen analysointi ja strategian kehittäminen. Sinun on päätettävä, kelle sivuston kävijöistä haluat kohdistaa mainoksesi. On paljon erilaisia ryhmiä joille voit kohdistaa mainontaa sivuiltasi saadun datan perusteella. Tässä esimerkkejä niistä:
Tavallinen ja dynaaminen uudelleenmarkkinointi ovat yleisimmät keinot kohdeyleisösi tavoittamiseen. Tavallisella uudelleenmarkkinoinnilla näytetään mainoksia sivustollasi käyneille henkilöille, kun he selaavat eri sivustoja tai käyttävät verkoston sovelluksia. Dynaamisella uudelleenmarkkinoinnilla pyritään parantamaan tuloksia ja tämän tarkoitus on viedä mainonta uudelle tasolle. Dynaamisuus tarkoittaa sitä, että käyttäjille näytetään mainoksia tuotteista tai palveluista, joita he ovat katselleet sivustollasi.
Voit käyttää myös hyödyksi videoihin perustavaa uudelleenmarkkinointia, eli voit näyttää mainoksia ihmisille, jotka ovat olleet vuorovaikutuksessa videoidesi tai YouTube-kanavasi kanssa. Pystyt myös käyttämään hakumainosten uudelleenmarkkinointi luetteloa. Voit siis näyttää mainoksia aikaisemmille vierailijoille, kun he jatkavat tarvitsemiensa tietojen etsimistä Googlessa, verkkosivustoltasi poistumisen jälkeen. Yritys voi jopa luoda listan asiakkaiden antamista yhteystiedoista, jolloin kohdennettuja mainoksia voidaan näyttää heidän vieraillessa erilaisilla Googlen verkkosivuilla.
Uudellenmarkkinointikampanjoiden budjetit täytyy miettiä kampanjoinnista tavoitteiden mukaan. Kampanjoiden koot voivat hyvin vaihdella pienemmistä yhden aiheen mainoskampanjoista isompiin kokonaisuuksiin. Kustannuksien täytyy sopia kampanjan tuloksiin eli niissä täytyy olla tasapainossa, että kampanja on onnistunut.
Uudelleenmarkkinointi Googlessa on tehokas kohdistusmenetelmä ja tämä vaatii tarkan suunnittelun ja kohdentamisen lisäksi myös hieman teknistä osaamista. Määrittämällä mainostekstisi ja hintatarjouksesi tarkalle yleisölle, jota etsit, voit tuottaa valtavan tuoton yrtityksellesi. Kuulostaako suunnittelu tekninen puoli haasteelliselta? Anna meidän auttaa ja katsotaan yhdessä, miten pääsette alkuun uudelleenmarkkinoinnissa!
Ota yhteyttä!Tyypillinen asiakkaamme saa hyviä tuloksia ja viihtyy kanssamme pitkään. Tuloksellinen tekeminen onkin kaiken tekemisemme keskiössä ja teemme kaikkemme, jotta markkinointinne tulokset paranevat kerta toisensa jälkeen.