YouTube on kasvava kanava, jonka maailmanlaajuisesti yli miljardi käyttäjää katsoo mainostettuja videoita jatkuvalla syötöllä – mainoksia YouTubessa ei pääse karkuun enää ollenkaan. Videoiden kulutus on nousussa, eikä mikään tällä hetkellä voi estää YouTuben menestystä. Näistä syistä mainokset kannattaakin ohjata YouTubeen, mikäli mainostamiseen soveltuvaa videomateriaalia on käytettävissä ja kohderyhmä löytyy kyseisestä sovelluksesta. Jos videoita ei ennestään löydy, kannattaa niiden kasaaminen ulkoistaa ammattilaiselle ja kyllä, YouTubesta löytyy sekä 15-vuotias Olli että 50-vuotissyntymäpäiviään juhliva Pirkko. Ota siis sekä YouTube että YouTube Analytics haltuun, ensimmäiset askeleet otetaan nyt!
Tulosten mittaaminen on tärkeää. YouTube Analytics on etenkin videoilla mainostavan markkinoijan must have, mutta tämän lisäksi analytiikasta hyötyvät muun muassa tubettajat. YouTube Analytics kannattaa ottaa haltuun myös silloin, kun julkaiset sisältöä esimerkiksi yrityksesi YouTube-kanavalle ilman tarkoitusta markkinoida sitä. Kaipaatko kuitenkin lisää näyttökertoja? Kubla markkinoi kanavasi kustannustehokkaasti kaikkien tietoon!
Jotta saat pidettyä yleisösi ja kasvatettua sitä, täytyy sisällön kiinnostaa heitä. Kiinnostavaa sisältöä on yllättävän hankala taikoa, jos yleisöstä ei ole mitään ymmärrystä. YouTube Analytics silmäilee katsojien käyttäytymistä tarkasti ja sen pohjalta saatua dataa kannattaa hyödyntää videoiden aiheita miettiessä.
Sannan kanavalla toiminut video ei välttämättä saa lainkaan innostusta Matin katsojien keskuudessa. Millainen pikku kuva saa eniten klikkauksia? Millainen otsikointi herättää katsojien kiinnostuksen? Mikä aihe saa kommenttikentässä aikaan keskustelua? YouTube Analytics vastaa näihin ja moniin muihin kysymyksiin, jotta voit kasvattaa liiketoimintaasi mahdollisimman tehokkaasti YouTuben avulla.
Kun ymmärrät yleisöäsi ja tiedät sen, millainen sisältö heitä kiinnostaa, osaat myös tuottaa katsojien silmissä parempaa sisältöä. On tietenkin sanomattakin selvää, ettei kaikkia voi eikä pidäkään miellyttää, mutta myyntiä tai liiketoiminnan kasvua havitellessa on syytä laittaa kohderyhmä etusijalle. YouTube Analytics pitää sinut ajan tasalla siitä, mikä video on toiminut ja mikä ei. Mistä voisit sen muuten tietää?
Haluatko mainostaa yritystäsi Googlessa tai saada tehot irti nykyisestä Google-tekemisestä?
YouTube Analytics kertoo katsojan perustietojen, kuten iän, sukupuolen ja sijainnin lisäksi paljon muutakin. Videomainostajan tärkein työkalu analysoi katsojan käyttäytymistä erittäin laajasti: mistä hän on löytänyt videosi, kuinka pitkään hän on katsonut videotasi ja onko hän esimerkiksi nähnyt videosi pikku kuvan vilahtavan YouTubessa, mutta jättänyt klikkaamatta? Kun saat vastauksia näihin kysymyksiin, pystyt parantamaan sisältöäsi sekä kasvattamaan kanavaasi tai tuotteesi myyntiä.
YouTube Analytics on mittareiden mestari. Se mittaa ja analysoi roppakaupalla tietoa, jonka olemassaolosta et välttämättä edes tiennyt. Kubla käy seuraavaksi läpi syitä, miksi YouTube Analytics ja sen kertoman datan hyödyntäminen liiketoiminnan kasvattamisessa kannattaa ottaa osaksi rutiinia.
YouTube Analytics mittaa videokohtaisten katselukertojen lisäksi sitä, mikä on kaikkien kanavallasi julkaistujen videoiden yhteenlaskettu katselukertojen määrä. Katselukerrat ovat merkki sisällön laadusta ja siitä, kuinka hyvin ne iskevät kohderyhmään – kiinnitä siis erityistä huomiota runsaasti katselukertoja sisältäviin videoihin ja myös niihin, jotka ovat pärjänneet huonommin. Näin tiedät, millainen sisältö katsojiasi kiinnostaa ja millainen taas ei.
Kiinnostaako videosi sisältö katsojia? Sen kertoo osittain katseluaika. On tietenkin huomioitava, että video saattaa jäädä kesken videosta riippumattomista syistä, mutta myös tällöin sisällön laadusta kertoo se, palaako katsoja katsomaan videon loppuun paremmalla ajalla? YouTube Analytics kertoo sinulle kiinnostavaa tietoa katsojien käyttäytymisestä!
Onko sillä sitten mitään väliä, jos videota luukutetaan ainoastaan puoliväliin? Kyllä on. YouTube suosii hakutulosten kärjessä sekä suositelluissa videoissa sellaisia pätkiä, joita katsojat ovat katsoneet pitkään. Jos saat katsojan siis katsomaan videosi loppuun asti, näkyy se mitä luultavimmin suuremmalle joukolle jatkossakin. Tästä syystä esimerkiksi monet tubettajat saattavat sanoa videon alussa, että jotain hyvin mielenkiintoista paljastetaan videon lopussa.
Haluat katsojan sitoutuvan. Käytännössä sitoutumista on muun muassa:
Google Analytics paljastaa sinulle katsojan sitoutumisen videoosi. Saatat esimerkiksi huomata analytiikan avulla sen, ettei viimeisin video päätynyt kenenkään soittolistaan, kun taas aiemmat ovat sinne tiensä löytäneet. Tällöin pystyt etsimään vastauksen kysymykseen miksi. Vastaus saattaa löytyä katseluajan analytiikasta – eikö videon sisältö kiinnostanut katsojia?
Katsoja voi päätyä videosi pariin monella eri tapaa: YouTuben sisällä muun muassa hausta, soittolistan kautta, suositelluista videoista tai YouTuben ulkopuolelta esimerkiksi verkkosivuilta tai Facebookista. YouTube Analytics kertoo, mistä katsoja on löytänyt videosi. Kun tiedät reitin, osaat pudotella reitin varrelle videosi luokse johtavia leivänmuruja. Tämän lisäksi pääset kärryille siitä, missä videosi vilahtelee ja mitkä kohtaamispisteet ovat reitin heikkoja lenkkejä.
Mobiililaite on ehdottomasti laite, jolta YouTube-videoita katsotaan eniten etenkin lasten, nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Mikäli kohderyhmäsi osuu hivenen vanhempaan kansaan, näkyy datassa vahvasti mitä luultavimmin myös perinteinen pöytäkone.
Mitä väliä katsojan käyttämällä laitteella on? Mobiililaitteiden käyttäjät arvostavat useimmiten lyhyempiä videoita tai jos pituutta löytyy, tulisi myös tekstityksen olla läsnä. Pöytäkonetta tai älytelevisiota käyttävät sen sijaan voivat kokea pidemmät videot ja soittolistat kiinnostavina.
Ota siis asiaksesi testata video myös pienemmällä ruudulla. Et taatusti halua, että katsojat siirtyvät seuraavaan videoon esimerkiksi liian pienellä fontilla kirjoitettujen tekstien vuoksi.
YouTube Analytics on käytännöllinen työkalu. Siitä hyötyvät niin markkinoijat kuin tavalliset tallaajatkin, jotka haluavat nähdä pintaa syvemmälle ja hyödyntää saamaansa tietoa kanavansa tai liiketoimintansa kasvattamisessa. Haluatko kuulla digimarkkinointitoimisto Kubla suositukset siitä, miten aloittaa Youtube-mainonta? Tai haluatko lisää apuja Youtube-kanavasi analytiikan ymmärtämiseen? Ota yhteyttä!
Ota yhteyttä!Tyypillinen asiakkaamme saa hyviä tuloksia ja viihtyy kanssamme pitkään. Tuloksellinen tekeminen onkin kaiken tekemisemme keskiössä ja teemme kaikkemme, jotta markkinointinne tulokset paranevat kerta toisensa jälkeen.